Kirsi Pihlaja: Kannattaako Helsingin puuhuviloita myydä?

elokuu 6, 2012 | Kategoria: Kaupunkisuunnittelu, Kulttuuri, Mielipidekirjoitus, Tekninen/yleiset työt/kiinteistö, Ympäristö

Kiinteistövirasto tiedottaa, että kaupunki aikoo myydä puuhuviloitaan. Niiden joukossa on mm. Villa Kuhlefelt, joka sijaitsee Vuosaaressa, Kallahdenniemen kärjessä Kuningattaressa. Kaupungilla on myös muita upeita omistuksia myyntilistalla mm. Arabian Villa Arabeski sekä Puotilan kartano. Virasto perustelee myyntiä sillä, että ne eivät ole strategisesti tärkeitä Helsingille ja niiden ylläpitoon ja kunnostuksiin kuluu rahaa. Asia on tulossa alkusyksystä kiinteistölautakunnan käsiteltäväksi.

Kaavamuutoksin näitä voisi myydä asunnoiksi ja se helpottaisi myös myyntiä. Asunnoiksi muutettuna nämä kaupunkilaisten yhteisomistuksessa olleet rakennukset olisivat kuitenkin käytännössä vain miljonäärien saatavilla, sillä niiden ostaminen ja kunnostaminen sekä tonttien vuokrien maksaminen olisivat pieni ja keskituloisten ulottumattomissa. On vaarana, että esimerkiksi ulkoilu- ja virkistuskäytössä oleva Kallahden niemen Villa Kuhlefeltin ympäristö muuttuu luonteeltaan yksityisalueeksi, jos vanhat rakennukset muutetaan yksityiseen asumiskäyttöön. Samanlaista huolta on ollut myös Puotilan kartanon lähiasukkailla.

Myymällä kaupungin omaisuutta kavennetaan kaupungin ja sen asukkaiden toimintamahdollisuuksia, siksi on tärkeää huomioida minkälaiseen käyttöön ja kenelle tilat myydään. Raha ei saa olla ainoa määräävä tekijä, jos arvokasta yhteistä perintöä siirretään kovan rahan piiriin. Silloin on vaarana, että kulttuuriperintö karkaa tavallisen kansan ulottumattomiin.

Helsingin omistusten tarkoitus on palvella kaupunkilaisten etua. On siis punnittava tarkkaan, kannattaako näitä vanhoja huviloita myydä, vai olisiko järkevää vaalia niitä yhteisenä omaisuutena, jolla on paitsi käyttöarvoa kaupunkilaisille, myös pääoma-arvoa. Omaisuus vieläpä karttuu, kun rakennukset pidetään arvoisessaan kunnossa. Vanhat rakennukset ovat helmiä betonielementtiviidakossa, pidetään ne elävinä yhdessä.

Kirsi Pihlaja, Kiinteistölautakunnan jäsen

Avainsanat: , , , ,

Haku

Vasemmistoliitto