Pekka Buttler: Asumisen hinta ja viimeaikainen kaavoitus

toukokuu 5, 2014 | Kategoria: Asuminen, Kaupunkisuunnittelu, Rakentaminen, Ympäristö

Kivinokan suunnittelu on herättänyt vahvoja tunteita (ja tunteenpurkauksia) sekä rakentamisen että virkistyskäytännön puolesta. Siinä yhteydessä rakentamisen vastustajia on pyritty leimaamaan kohtuuhintaisen asumisen vastustajiksi. Esimerkiksi näin kaupunkisuunnittelulautakunnan kokoomusjäsenet ovat avautuneet:

Risto Rautava: “Oikeasti helsinkiläiset maksavat kalliin hinnan pienen vasemmistoeliitin mökkeilystä metroradan varrella.”

Risto Rautava: “Vihervasemmisto jyrää – ei asuntoja stadilaisille.”

Hennariikka Andersson: “Askivinokka2unnoista on Helsingissä huutava pula, mutta päätöksenteon tullessa ei uskalleta kaavoittaa.”

Kokoomuslaisten kritiikki, vaikka onkin varsin raflaavaa, menee kuitenkin vahvasti metsään.

Jos tarkastellaan, mitä laajempia alueita Helsinki on viime aikoina ottanut tai ottamassa kaavoitettavaksi asumiskäyttöön, lista menee lännestä itään jotakuinkin näin: Koivusaari, Jätkäsaari, Hernesaari, Eiranranta, Arabianranta, Sompasaari, Kalasatama, Kruunuvuorenranta (Kivinokka olisi tullut tähän), Vartiosaari, Meri-Rastila ja Itäsalmi. Kaikkien näiden alueiden yhdistävänä teemana on rantojen ja meren läheisyys. Nämä alueet tullaan siis rakentamaan ensi sijassa ajatellen maksukykyisiä asujia ja sijoittajia.

Toistan, kaikille yllä luetelluille alueille tullaan rakentamaan taloja, joiden asuntojen keskimääräiset neliöhinnat ovat yli kaupungin keskiarvon. Ne eivät tule tarjoamaan asuntoa asunnottomille, ne eivät tule laskemaan Helsingin keskimääräisiä neliöhintoja, eivätkä ne myöskään tule helpottamaan asumisen yleistä kalleutta. Kohtuuhintaisten asuntojen segmentissä tarjonta ei kasva, joten suhteellisen “halvat” asunnot pysyvät jatkossakin liian kalliina.

Helsingissä asumisen korkea hinta vaikuttaa ongelmallisesti kahdella tavalla. Osaltaan Helsingissä asuminen on monille absoluuttisesti liian kallista. Toisaalta yleinen korkea hintataso ohjaa kaikkien nettotuloista liian paksun siivun asumiseen.

Siinä missä viime vuosien kaavoitus- ja rakentamispolitiikka ei ole tukenut asumiskustannusten suotuisaa kehitystä, vaihtoehtoja kuitenkin olisi. Kohdistamalla merkittävä osa asuntojen uudistuotannosta oikeasti edulliseen asumiseen, koko asumisen hintarakenteen voisi saada siirtymään pari pykälää edullisempaan päin. Asumisessa säästetyt eurot voitaisiin käyttää palveluiden ostoon (kuten kampaajalla käyntiin), kulttuuriin, liikuntaan tai terveyden ylläpitoon. Helsinkiläisillä olisi enemmän varaa panostaa tärkeäksi kokemiinsa asioihin.

Oikeasti kohtuuhintaisen asumisen resepti on aika yksinkertainen: kaavoitetaan muuta kuin merenrantaa, kaavoitetaan hieman kauemmas ydinkeskustasta, rakennetaan joukkoliikennevaltaisesti, rakennetaan vuokra-asumista, rakennetaan tehokkaasti, rakennetaan ilman markkinatasoisia tuottotavoitteita (tarvittaessa kaupungin omana työnä), rahoitetaan rakentaminen matalakorkoisilla (kaupungin omilla tai ARA:n) lainoilla. Nämä eivät ole mitään utopistin poppakonsteja – valtaosaa näistä keinoista Helsingissä on menneinä vuosikymmeninä käytetty onnistuneesti.

Koska puhutaan reilun puolen miljoonan asukkaan massasta, muutos ei tule olemaan nopeaa. Siksi pitää aloittaa heti.

 

Haku

Vasemmistoliitto