Anna Vuorjoki: Auroran psykiatrinen päivystys – mitä voimme oppia päätöksenteosta?

joulukuu 17, 2014 | Kategoria: Palveluverkko, Terveys

Anna VuorjokiSosiaali- ja terveyslautakunta hyväksyi 16.12. Auroran psykiatrisen päivystyksen siirron Malmille ja Haartmaniin. Esitin kokouksessa, että nykyisenkaltainen psykiatrinen päivystys Aurorassa olisi säilytetty ja yhdistämisen sijasta olisi pohdittu muita keinoja psykiatrisen ja somaattisen päivystyksen yhteistyön vahvistamiseksi. Lautakunta hylkäsi esitykseni äänin 7-5.

Jatkossa Malmin ja Haartmanin päivystyksissä kaikki asiakkaat ottaa vastaan niin sanottu triage-hoitaja, joka arvioi hoidon kiireellisyyden sekä kuuluuko potilas yleislääketieteen, psykiatrian, kirurgian vai sisätautien päivystykseen. Mielenterveyspotilaat ohjataan psykiatrisen hoitajan ja tarvittaessa lääkärin vastaanotolle. Tarkoitus on myös ottaa psykiatrian poliklinikoilla käyttöön päivittäiset akuuttiajat, jotta jo avohoidon piirissä olevien asiakkaiden ei tarvitsisi hakeutua virka-aikana päivystykseen, vaan he saisivat tarvittaessa nopeasti avun omilta poliklinikoiltaan.

Lautakunnan jäsenen näkökulmasta koko päätöksentekoprosessi ja asiasta käytävä keskustelu on ollut hämmentävää. Olemme lautakunnassa nähneet power point -esityksiä asiakasvirroista ja konsulttiselvitysten tuloksista, kuulleet selvityksiä päivystysasetuksen vaatimuksista ja johtavien virkamiesten vakuutteluja uudistuksen hyödyistä. Samaan aikaan henkilöstön edustajat ovat ottaneet yhteyttä ja kertoneet Aurorassa vuosien ajan hioutuneista hoitokäytännöistä ja luottamuksen ja turvallisuuden ilmapiiristä. Potilailta on tullut hätääntyneitä viestejä tutun hoitopaikan häviämisestä. Mielenterveysjärjestöt ovat julkistaneet keskenään ristiriitaisia kannanottoja. Näiden eri näkökulmien ristipaineessa olemme pyrkineet muodostamaan asiasta kantaa.

Muutoksen hyvä puoli on, että sillä pystytään vahvistamaan psykiatrian osaamista terveyskeskuspäivystyksissä. Jo tähänkin asti Malmille ja Haartmanille on hakeutunut mielenterveys- ja päihdepotilaita, ja näiden kannalta on ilman muuta hyvä, että asiantunteva psykiatrinen arvio voidaan tehdä samassa paikassa. Hyvänä pidän periaatteessa myös sitä ajatusta, että psykiatristen poliklinikoiden asiakkaat saisivat akuuteissakin tilanteissa avun omasta hoitopaikastaan eikä heidän tarvitsisi turvautua erilliseen päivystykseen.

Syitä, miksi silti päädyin vastustamaan siirtoa esitetyssä muodossa, on kolme. Ensinnäkin päivystysten yhdistäminen siirtää psykiatrin luokse pääsyä hiukan korkeamman kynnyksen taakse ja tarkoittaa, että psyykkisesti hauras potilas joutuu asioimaan useamman työntekijän kanssa. Auroran matalan kynnyksen palvelu, jossa kuka tahansa pääsee halutessaan suoraan psykiatriseen arvioon, on Suomessa poikkeuksellinen eikä mikään laki siihen velvoita. Olisin mielelläni nähnyt, että mahdollisuus kynnyksettömään apuun olisi säilytetty.

Toiseksi Auroran sairaalassa on vuosien ajan järjestelmällisesti tehty töitä sen eteen, että potilaiden eristämisiä ja sitomisia saataisiin vähennettyä. Rauhallisen kohtaamisen, häiriöttömien tilojen ja turvallisuuden luomisen kautta on opittu ehkäisemään tilanteita, joissa potilas alkaa ahdistuttuaan käyttäytyä väkivaltaisesti ja häntä on fyysisesti pakko rajoittaa. Tämä on mielestäni jo ihmisoikeuksien näkökulmasta niin tärkeä saavutus, että nykyisten työmallien säilymistä pitäisi tukea kaikin mahdollisin tavoin.

Kolmanneksi en pidä uskottavana sitä, että avohoidon asiakkaat voidaan jatkossa ohjata kiireellisissäkin asioissa omille poliklinikoilleen, koska tätä tarkoitusta varten ei poliklinikoille lisätä lainkaan resursseja. Vaikka ajatus sinällään on kannatettava, on mielestäni kohtuutonta edellyttää työntekijöiltä satojen uusien käyntien hoitamista ilman lisäkäsiä vain töitä uudelleen järjestelemällä.

Kun päätös Auroran siirrosta nyt on tehty, on keskityttävä vaikuttamaan siihen, että kuvaamani huolet eivät toteutuisi tai ainakin niiden kielteiset vaikutukset jäisivät mahdollisimman pieniksi. Lautakunta hyväksyikin yksimielisesti lausuman, että siirrossa hoitokäytännöt suunnitellaan Aurorassa hyviksi todettujen mallien mukaan ja että muutoksen onnistumisesta tuodaan arvio lautakuntaan.

Koko tästä prosessista olisi syytä oppia myös jotain aivan muuta. Ei ole helppo kysymys, mikä olisi paras tapa järjestää päivystys niin, että myös terveyskeskuksiin tulevat psykiatriset asiakkaat saisivat mahdollisimman hyvän avun. Hyvää jälkeä tällaisen monimutkaisen asian ratkaisemisessa ei synny, jos virkamiehet pohtivat asiaa yhtäällä ja työntekijät toisaalla, potilaat yrittävät epätoivoisesti saada näkökulmaansa kuulumaan poliitikkojen kautta, eri puolueiden edustajat keskittyvät syyttelemään toisiaan ja asia lopulta kilpistyy valtataisteluksi siitä, voivatko virkamiehet viedä asiaa eteenpäin epämääräisen käyttösuunnitelmakirjauksen perusteella vai pitääkö lautakunnan saada päättää asiasta.

Entä jos koko valmistelussa olisikin lähdetty liikkeelle pyöreän pöydän keskustelusta, jossa virkamiehet, poliitikot, työntekijät sekä potilaiden ja omaisten edustajat yhdessä olisivat sovittaneet näkökulmiaan yhteen ja ideoineet ratkaisuja päivystyksen järjestämiseksi? Lopputulos olisi ehkä ollut toisenlainen, ja vähintään olisi säästetty moni kuntalainen kokemukselta, ettei tule oman näkökulmansa ja hätänsä kanssa kuulluksi. Myös poliittinen päätöksenteko olisi laadukkaampaa, jos poliitikoilla olisi mahdollisuus kuulla eri näkökulmista asiaa tarkastelevien ihmisten todella keskustelevan keskenään. Sellaiseen suuntaan pitäisi kunnallista päätöksentekoa mielestäni kehittää.

Haku

Vasemmistoliitto