Sirkku Ingervo: Aloite aamu- ja iltapäivätoiminnan riittävyydestä 1.-4.- luokkalaisille

helmikuu 1, 2017 | Kategoria: Aloitteet, Lapset

Viime vuosina ollut paljon keskustelua iltapäivätoiminnasta ja erityisesti 2. –luokkalaisten iltapäivätoimintapaikkojen riittämättömyydestä, mikä on ensi vuoden budjettiin onneksi korjattu.

Koululaisten iltapäivätoiminta ei ole subjektiivinen oikeus, mutta on lain hengen ja koululaisten edun mukaista, että iltapäivän voi viettää turvallisen aikuisen ohjauksessa. Samalla vanhemmat voivat olla rauhallisin mielin työssä tai opiskelemassa.

Lea Pulkkisen tutkimusten mukaan jo 10 tuntia yksin viikossa alle 14–vuotiaana voi aiheuttaa oireita. Suomessa ihannoidaan joskus pienten lasten yksinpärjäämistä. Ruotsissa alle 12-vuotiaalle on oikeus iltapäivätoimintaan, mikäli huoltaja on töissä tai opiskelemassa. Joustavuus iltapäivätoimintaratkaisuissa on haasteena erityisesti ilta-ja viikonlopputyötä tekevien yksinhuoltajien osalta.

Peruskoulun 1.- 4. -luokkalaisille on taattava riittävä ja maksuton aamu- ja iltapäivätoimintapaikka. He ovat liian pieniä oleman yksin kotona koko iltapäivän. Vuorotyöläisten pienille koululaisille on taattava tarpeenmukainen hoitopaikka.

Me allekirjoittaneet valtuutetut esitämme, että

1.Helsingissä taataan tarpeenmukainen maksuton aamutoimintapaikka niille 1.-4.- luokkalaisille, joiden huoltajat joutuvat lähtemään töihin tai opiskelemaan ennen kuin lapsi lähtee kouluun.
2. Iltapäivätoimintapaikka taataan 1.-4.- luokkalaisille tarvetta vastaavasti.
3. Vuorotyössä olevien pienten koululaisten hoitoratkaisuja kehitetään toimiviksi, jotta lapset eivät joudu olemaan iltoja ja öitä yksin huoltajan työn vuoksi.

Haku

Vasemmistoliitto