Tea Vikstedt: Raportti kaupunginvaltuustosta 16.11.2011

marraskuu 17, 2011 | Kategoria: Budjetti, Kaupunkisuunnittelu, Ponnet, Rakentaminen, Valtuusto

AINA EI TULE TURPIIN mennen tullen, saimme todeta illan valtuustoistunnossa. Saimme odottamatta kaksi toivomuspontta läpi vuoden 2012 budjetin käsittelyn yhteydessä. Etukäteen valtuustoryhmät olivat neuvotelleet yhden ponnen läpimenosta kunkin ryhmän lukuisista ponsista.

Sirpa Puhakan ponsi edellyttää, että on selvitettävä valtion myöntämien pitkäaikaistyöttömyyden vähentämisrahojen hyödyntäminen täysimääräisesti.  Helsingissä on tyypillisesti jäänyt näitä valtion rahoja käyttämättä jonkin verran.

Pekka Saarnion ponsi tuo selvityksen siitä, miten oman asuntorakentamisyksikön perustaminen vaikuttaisi rakentamisen laatuun ja rakennusalan markkinoihin.  Tätä aihetta olemme nakuttaneet useita vuosia ja tarkoitus on tietenkin saada vauhtia vuokra-asuntojen rakentamiseen.  Kun suhdanne on vähänkään normaalilla tasolla, eivät markkinoita hallitsevat rakennusliikkeet tee tarjouksia vuokra-asuntojen rakentamisesta, ainakaan järjelliseen hintaan.  Omaa yhtiötä  tai liikelaitosta suhdanteet ja voitonmaksimointi eivät heiluttelisi.

Veroprosentit päätettiin pitää viime vuoden tasolla.

KAAVOITUS PUHUTTAA

Illan muita käsiteltäviä asioita olivat Ilmalan rinteen ja HSY:n vesihuoltoalueen ja Jakomäen liikekeskuksen asemaavat, jotka hyväksyttiin ilman puheenvuoroja.

Sen sijaan Itä-Keskuksen viereisen nykyisen ison hypermarketin tilan laajentaminen kattamaan koko pysäköintialue nostatti vastalauseita. Kati Peltola arvosteli kaavaa yksityisautoilua lisäävänä ja kaupan keskittymistä edistävänä ja esitti ehdotuksen palauttamista. Tea Vikstedt kannatti palautusta ja arvosteli mmm. jalankulku- ja pyöräilyolosuhteita. Kovin tyytyväisiltä eivät monet muutkaan vaikuttaneet, mutta palauttamisen puolesta äänesti lopulta alle 10 valtuutettua.

Myös Laajasalon Haakoninlahden asemakaavasta keskusteltiin, mutta sekin tuli hyväksytyksi.

Valtuustoraportti kaupunginvaltuuston kokouksesta 16.11.2011

Haku

Vasemmistoliitto