Kysely

Anna Vuorjoki: Toimeentulotuen saamisesta pitää huolehtia

maaliskuu 15, 2017 | Kategoria: Kysely, Sosiaalitoimi, Valtuusto

Tänään kaupunginvaltuuston kyselytunnilla kysyin toimeentulotuen siirrosta Kelaan:

”Perustoimeentulotuen myöntäminen siirtyi vuodenvaihteessa kunnilta Kelalle.

Muutosta ei ole suunniteltu huolella, ja se on yritetty saada aikaan liian pienin resurssein. Tästä on seurannut monia ongelmia. › Lue koko artikkeli

Anna Vuorjoki: Kysymys työntekijöiden oikeusturvasta valtuuston kyselytunnilla

tammikuu 28, 2015 | Kategoria: Kysely, Sosiaalitoimi, Valtuusto

Anna VuorjokiHelsingin Sanomat uutisoi viime viikolla, että Helsinki ei tarjoa oikeusapua työntekijöilleen, joita syytetään virkavirheistä 8-vuotiaan tytön tapauksessa.

Virheet työssä eivät usein riipu yksin työntekijästä, vaan myös työn puitteet vaikuttavat siihen, kuinka helposti virheitä tapahtuu. Vaativassa ihmissuhdetyössä on paljon merkitystä sillä, millaista tukea ja ohjausta työntekijä saa työhönsä sekä kuinka suuren kiireen ja kuormituksen alla työntekijä joutuu tekemään päätöksiä.

Viime keväänä suuri osa Helsingin lastensuojelun sosiaalityöntekijöistä allekirjoitti vetoomuksen, jolla haluttiin kiinnittää johtavien virkamiesten ja poliitikkojen huomio lastensuojelun epäkohtiin. Työntekijät toivat esille, että sosiaalityöntekijöiden päätöksentekoa on vaikeutettu eikä heillä ole täyttä päätäntävaltaa sellaisissakaan asioissa, joista he ovat lain mukaan vastuussa. › Lue koko artikkeli

Dan Koivulaakso: Kysymys valtuuston kyselytunnille

maaliskuu 1, 2014 | Kategoria: Kysely, Valtuusto

danMaanantaina (HS 24.2.) kävi ilmi, että pääkaupunkiseudun kunnat ovat lisänneet asiantuntijapalveluiden ostoja yli 30 miljoonalla eurolla vuosina 2008–2013 lamasta huolimatta. Helsingin osuus yli 100 miljoonan euron kokonaissummasta oli 77,8 miljoonaa euroa vuonna 2013.

Viimeisimpänä otsikoihin nousi Ernst & Youngin konsulttiselvitys HKL:n yhtiöittämisestä, joka on tähän asti maksanut 152 000 euroa. Summa tulee kuitenkin nousemaan, koska selvitys on tehty niin puutteellisesti, ettei se huomioi ajankohtaista oikeuskäytäntöä. Lisäksi konsulttiyhtiö voi ajatella hyötyvänsä mahdollisesta yhtiöittämisestä uusien työtilausten muodossa ja siksi lähtökohtaisesti kannattaa sitä. › Lue koko artikkeli

Sirpa Puhakka: Helsingin tulee ottaa Syyrian pakolaisia

marraskuu 13, 2013 | Kategoria: Kysely, Valtuusto

sirpapuhakkaHelsingin kaupunginvaltuusto keskusteli kyselytunnilla (13.11.) Björn Månssonin (rkp) kysymyksestä Syyrian pakolaisten vastaanottamisesta Helsinkiin. Kaupunginjohtaja Jussi Pajusen mukaan Helsinki käy keskusteluja kaupungin suhtautumisesta Syyriasta saapuviin kiintiöpakolaisiin.

Valtaosa puhuneista valtuutetuista kannatti kiintiöpakolaisten ottamista Helsinkiin. Vain perussuomalaiset olivat pakolaisten ottamista vastaan. › Lue koko artikkeli

Sami Muttilainen: Valtuustosta 24.4.2013

huhtikuu 26, 2013 | Kategoria: Kysely, Ponnet, Rakentaminen, Valtuusto

samimuttilainenEsityslista liitteineen oli varsin muhkea tällä kertaa joten kotiläksyjä riitti, tässä snadit kuulumiset kaupungintalolta.

Valtuuston puheenjohtajan vierailu

Valtuuston puheenjohtaja Mari Puoskari kävi tapaamassa vuorostaan Vassariryhmää ennen kokouksen alkua. Visiitin tarkoituksena oli kuulla toiveita ja terveisiä. Ehdotin muun muassa seuraavia asioita: 1) Vähintään yksi valtuuston kokous vuodessa voitaisiin pitää kaupungintalon ulkopuolella eri kaupunginosissa. Samaa ehdotin itse asiassa taannoin myös kultsa –ja kirjastolautakunnan kohdalla. 2) Kyselytunti on sketsi, koska siihen reagoidaan julkisesti hyvin heikolla prosentilla, jos kysytään jotain hevimpää. Muutos enemmän eduskunnan suuntaan. 3) Tasoitettaisiin snadisti esityslistalla olevia asioita niin, ettei joissain kokouksessa esityslista ole sitä luokkaa, että listalla on katukivi ja toisessa kymmenen kaavaa ja silta päälle. Tulee pakosti fiilis, että joitain isoja asioita haluttaan stikata aallon mukana ineen.

Kyselytunti: Kampin nuoret

Vastaus kysymykseeni kuului epäsuoran suorasti ja rivien välistä apulaiskaupunginjohtaja Viljasen suusta: Stadilla ei ole fyrkkaa ja halua ottaa vastuuta Kampin nuorista. Sen sijaan se haluaa ulkoistaa skidit yksityiselle taholle. Viljanen vetosi muun muassa Walkers-nuorisokahvilaan (mainitsin kysymyksessäni jo Walkersin ja neliöiden riittämättömyyden, tämän lisäksi Walkersilta alkaa olla hillot finito). Snadisti jäi vielä hampaankoloon ja jauhettavaa, mutta puheenvuorot rajattiin, koska tiedossa oli odotetusti pitkä ilta.

Strategia

Kuten jo viime kokouksen puheessani ilmaisin, en pysty strategian takana seisomaan ja öitäni goisaamaan mikäli sen hyväksyn.  Joten jätin äänestämättä asiassa. On kuitenkin tärkeää, että vassarit pääsee budjettineuvotteluihin mukaan, muuten lopputulos voi olla vieläkin karumpaa. Valtuusto hyväksyi strategian, Koivulaakson ja Hakasen vastaehdotusta lukuun ottamatta.

Strategian ponsista

Strategian jälkeen äänestettiin ponsista. Ponsi jonka jätin strategiaan kuului ”Vaikka strategiassa mainitaan, että kokeillaan nuorten omalla vastuulla toimivia tiloja, niin nuoriso-ohjaajien henkilöstöresurssit tulee turvata.”

Se hävisi äänestyksen: Jaa 23–Ei 1–Tyhjä 56–Poissa 5

Itäkeskuksen kaava

Tornitaloja, hotelli, leffakeskus, uusi cittari, kansi Itäväylän päälle..

Kaava on hyväksytty kaupunginhallituksessa, lautakunnassa ja sitä on valmisteltu vuosia. Luettavaa ja havaintoesityksiä riitti ja se on viety loppuun. En lähtenyt uhmaamaan hanketta, enemmänkin hienosäätämään.

Tässä asioita, joita otin puheenvuorossani esiin.

On nastaa, että Itiksen ilmapiiriä halutaan kohentaa. Kansi bungaa hunajaa, joten kolehtia pitääkin kerätä hotla- ja leffakeskuksella, jota ollaan byggaamassa. Täytyy muistaa kuitenkin 45,8 miljoonan €uron investointi (jo tässä vaiheessa) ja siksi huomioon tulee ottaa myös vapaata kaupunkitilaa. Tällä hetkellä kauppakeskuksen sisällä ei ole enää paikkaa, jossa lepuuttaa hanuriaan maksutta.

Hansasilta tullaan purkamaan, joten esitin huolenaiheeni pienyrittäjien puolesta. Itiksen ”imagonvaihdoksen” myötä myös kauppakeskuksen kivijalkakaupat ovat vaarassa kadota tai kadonneet: divarit, kukkakaupat, suutarit ovat pian historiaa. Tilaa ei joko ole saatavilla, tai ne savustetaan pihalle vuokran hinnoissa.

Halusin hienosäätää kaavaa, joten jätin kaksi pontta joita Silvia komppasi.

Asiasta siis äänestettiin ja molemmat ponnet menivät läpi!

Ponsi 1:  ”Uuden rakentamisen myötä kauppakeskuksessa tulisi turvata myös vapaata, ei kaupallista tilaa alueen asukkaille.” Jaa 49–Ei 13–Tyhjä 20–Poissa 3

Ponsi 2: ”Rakennusvaiheessa tulisi huomioida myös Turunlinnantien turvallisuus. Turunlinnantie on jo nyt vaarallinen ja kaoottinen, lähellä on mm. päiväkoti ja koulu. Uusien rakennusten byggaaminen lisää liikennettä myös Turunlinnantiellä.” Jaa 43–Ei 1–Tyhjä 37–Poissa 4

Ekassa äänestyksessä vihreät, svedut ja demarit olivat takana. Oikealla oltiin jopa vastaan maksutonta kaupunkitilaa, eikä tyydytty painamaan ainoastaan tyhjää niin kuin persut ja keskusta. Lasse ja Tatu hohtivat punaisena takariviä myöten. Tokassa äänestyksessä tyhjää tuli jo vähän laajemmin, mutta asetelma oli sama. Vassarit ja Ygä kannattivat molempia, svedut edelleen pykälässä. Kristilliset komppas tokaa, mutta olivat ekaa vastaan (kaikille jotain?) Iloinen yllätys oli myös se, että sain molemmissa äänestyksissä äänen oikealta, vieläpä eri mimmeiltä. Ekassa äänestyksessä marginaali oli suurempi, mutta tokassa ponsi hyväksyttiin yhden äänen erolla!

Aika näyttää, koska hankkeeseen löytyy tarvittavat fyrkat. Oletuksena on, ettei näillä lukemilla aivan hetkeen. Eikä asia olekaan ensimmäinen kohta stadissa johon pitää satsata. Citymarket lähtenee ekana muuttumisleikkiin, kaavanmuutosta odotettiin kuin joulua ainakin yhteen aikaan. Sen myötä vedetään myös uusi kevyeen liikenteen katu samalle puolelle. Kauppakeskuksen leffateatterithan menivät aikoinaan nurin, mutta ehkä tässä on tarkoitus hiipiä tennarin jalanjäljillä. Budjaahan idässä paljon jengiä ja lisää tulee.

Metropoli-lähetekeskustelu

Pidettiin ryhmäpuheenvuorot, sen jälkeen estradi täyttyi valtuutetuista vuorotellen. Itse jätin turhan skeidanjauhamisen. Hakasen Ygä jätti palautusehdotuksen, jolle mun oli helppo antaa kannatus ja yhtyä. ”Valtuuston pitää päättää asiasta ja sitä ennen asukkaita kuullaan.” Perustelin vielä, että valtuusto on suurin päättävä elin Stadissa, ei kaupunginhallitus ja kuten todettua asukkaita tulee kuunnella.

Äänestyksessä tuli dunkkuun, Jaa 61–Ei 14–Tyhjä 3–Poissa 7

Kokous päättyi iltakymmeneltä.

Sirpa Puhakka: Miten kaupunki valvoo työehtosopimusten noudattamista?

elokuu 29, 2012 | Kategoria: Kysely, Rakentaminen

Helsingin Sanomien uutisoinnin mukaan (23.8.2012) Helsingin ja Espoon omistaman Länsimetro Oy:n työmaalla on jätetty maksamatta vuoro- ja ylityökorvauksia. Auto- ja kuljetusalan työntekijäliiton AKT:n mukaan kymmenet työntekijät ovat menettäneet työehtosopimusten rikkomisen vuoksi tulojaan.

Tapaus ei ole ainutlaatuinen harmaan talouden tapaus kaupungin työmaalla. Tässä samassa jutussa viitataan Espoossa harmaan talouden piirissä toimineeseen siivousalan yritykseen ja sen irtisanomiseen. Vasemmistoliiton valtuustoryhmä on ollut huolestunut Helsingin kaupungin rakennustyömaiden mahdollisesta harmaan talouden rehottamisesta.

Uutisoinnin perusteella nousee kaksi kysymystä päällimmäiseksi: väitteet tietämättömyydestä ja toisaalta valvontavastuun väistely. Pääurakoitsijat YIT- ja Kalliorakennus-yhtiöt vetoavat tietämättömyyteen. Helsingin ja Espoon omistaman Länsimetro Oy:n toimitusjohtaja on jättänyt tiedon rikkomuksista omaan arvoonsa ja lomaillut. Työehtosopimusta rikkonut yritys taas sanoo, ettei liiton miehiä enää tule töihin. Aikamoista villin lännen menoa tapahtuu kaupunkien työmaalla.

Harmaan talouden kitkemiseksi tulee toimia tosissaan eikä ainoastaan juhlapuheissa.  Kaupungilla ja kaupunkien omistamilla yhtiöillä on erityinen vastuu harmaan talouden estämisessä. Työmailla tulee olla nollatoleranssi asiassa.
Kysynkin, että mihin toimiin Helsingin kaupunki on ryhtynyt ko. tapauksen suhteen? Miten kaupunki aikoo välttää, ettei vastaavanlaisia työehtosopimusten rikkomista tapahdu kaupungin omilla työmailla?

› Lue koko artikkeli

Silvia Modig: Kysymys kuntalaisaloitteesta

joulukuu 14, 2011 | Kategoria: Kysely, Yleinen

Helsingin kuntalaisilla on mahdollisuus jättää kuntalaisaloite. Tarkoituksena on taata kuntalaisille mahdollisuus nostaa keskusteluun tärkeäksi kokemiaan asioita ja päästä vaikuttamaan päätöksentekoon ja kaupungin toimintaan.

Tätä kysymystä kirjoitettaessa kuntalasialoitteita on tämän kauden aikana tuotu vain yhden kerran valtuuston. Tällöinkin ne olivat vain tiedoksi ja kaupunginjohto oli jo lähettänyt mieleisensä vastauksen. Valtuutetut eivät siten pystyneet vaikuttamaan mitenkään siihen mitä ehdotettiin.

Tällaisenaan aloite oikeus ei mahdollista kaupunkilaisen vaikutusmahdollisuuksia vaan tuntuu muodollisuudelta jolla ei ole edes tarkoitettu olla vaikutusta.

Kysynkin kaupunginjohtajalta:
-onko aloitteilla tällaisenaan merkitystä?
-tulisiko aloite käytäntöä kehittää siten että valtuusto pääsee mukaan päätöksentekoon?
-onko kuntalais-aloite koskaan johtanut toimenpiteisiin?
-miten kaupunki aikoo kehittää kuntalaisaloitteita siten että ne tarjoavat todellisen vaikutusmahdollisuuden kaupunkilaisille?

Silvia Modig 14.12.2011

Haku

Vasemmistoliitto