Ponnet

Petra Malin: Suojateiden turvallisuuden puolesta

maaliskuu 1, 2017 | Kategoria: Aloitteet, Liikenne, Ponnet, Valtuusto

Politiikka on perinteisesti nähty ihanteellisesti järjen asiana jota puolustetaan järkevin argumentein. Todellisuudessa tunteet ja henkilökohtainen sitoutuminen vaikuttavat kuitenkin todella paljon politiikkaan. Nyt valtuustossa käsiteltiin asiaa, joka oli minulle henkilökohtaisesti todella tärkeä. › Lue koko artikkeli

Silvia Modig: Ryhmäpuhe Helenistä

joulukuu 2, 2015 | Kategoria: Energia, Ponnet, Ryhmäpuheet, Valtuusto

Silvia ModigArvoisa puheenjohtaja, hyvät valtuutetut,

tämä on historiallinen päivä. Samaan aikaan kun Pariisissa käydään kansainvälisiä ilmastoneuvotteluja, me olemme päättämässä energiayhtiömme tulevasta kehityssuunnitelmasta ja suunnasta. Asia ei ole mitätön: Helen on Suomen toiseksi suurin energiayhtiö ja vastaa viidestä prosentista koko Suomen päästöistä. On hienoa, että tällä päätöksellä me olemme kantamassa kortemme kekoon ilmastotavoitteissa.

Vasemmistoliiton valtuustoryhmä pitää esitystä hyvänä. Esitys täyttää valtuuston asettamat päästövähennystavoitteet. Hajautettuun ja uusiutuvaan energiaan nojaavaan erillistuotantoon siirtymisen kautta se tarjoaa mahdollisuuksia löytää tulevaisuudessa aina parhaat mahdolliset saatavilla olevat ratkaisut, niin ympäristön kuin talouden kannalta. Se antaa myös mahdollisuuden kunnianhimon tason nostamiseen matkan varrella, mikäli valtuustosta löytyy siihen tulevaisuudessa tahtoa. › Lue koko artikkeli

Dan Koivulaakso: Helsingin Bussiliikenne oy:n myyminen järjetöntä liiketoimintaa

lokakuu 21, 2015 | Kategoria: Liikenne, Ponnet, Valtuusto

Dan KoivulaaksoHelsingin Vasemmiston valtuustoryhmän mielestä Helsingin Bussiliikenteen myyminen Koiviston Autolle kiteyttää kilpailuttamiseen liittyviä ongelmia. Valtavat alaskirjoitukset ja 15 miljoonan lainojen ottaminen vastuullemme 10 miljoonan käteissuoritusta vastaan ei tietenkään ole hyvää liiketoimintaa.

Päätös kilpailuttaa bussiliikenne on tarkoittanut, että suuryritykset ovat nyt hintakilpailleet kaupungin pois markkinoilta. Jatkossa ei ole mitään takeita, etteivätkö yritykset jaa markkinoita keskenään ja hinnat karkaa pilviin. Vasemmistoliitto varoitti tästä jo kilpailutus- ja yhtiöittämispäätösten yhteydessä 10 vuotta sitten. › Lue koko artikkeli

Sami Muttilainen: Vuoden ensimmäisestä valtuustosta

tammikuu 19, 2014 | Kategoria: Kaupunkisuunnittelu, Ponnet, Rakentaminen, Valtuusto

samimuttilainenKuulumisia vuoden 2014 ensimmäisestä valtuustonkokouksesta: lista oli lyhyt joka piti kuitenkin sisällään kaksi bulimpaa kaavaa, Kaarelan ja Tapulin (Tapanilankylän). Jälkimmäisestä olisin voinut pitää mielelläni vaikka luennon 🙂

Ennen kokouksen alkua Vasureiden ryhmäkokouksessa uudeksi puheenjohtajaksi valittiin Veronika Honkasalo ja varapuheenjohtajiksi Eija Loukoila ja Sami ”Frank” Muttilainen. Kiitän ryhmää luottamuksesta odottaen uutta vastuualuetta innolla ja mielenkiinnolla. › Lue koko artikkeli

Henrik Nyholm: Herttoniemi-ponsia valtuustossa

toukokuu 17, 2013 | Kategoria: Liikenne, Ponnet, Rakentaminen, Valtuusto

henkkaValtuusto 15.5. oli jännittävä spektaakkeli: kamppailu Jätkäsaaren asemakaavaan hyväksytyn (kahden) 16-kerroksisen ja (yhden) 33-kerroksisen tornin välillä päättyi lopulta yhden äänen eroon – tasatilanteessa toinen kanta olisi voittanut, koska sitä puolsi valtuuston puheenjohtaja Mari Puoskari (vihr.). Lisää aiheesta Silvian blogauksessa. › Lue koko artikkeli

Sami Muttilainen: Valtuustosta 24.4.2013

huhtikuu 26, 2013 | Kategoria: Kysely, Ponnet, Rakentaminen, Valtuusto

samimuttilainenEsityslista liitteineen oli varsin muhkea tällä kertaa joten kotiläksyjä riitti, tässä snadit kuulumiset kaupungintalolta.

Valtuuston puheenjohtajan vierailu

Valtuuston puheenjohtaja Mari Puoskari kävi tapaamassa vuorostaan Vassariryhmää ennen kokouksen alkua. Visiitin tarkoituksena oli kuulla toiveita ja terveisiä. Ehdotin muun muassa seuraavia asioita: 1) Vähintään yksi valtuuston kokous vuodessa voitaisiin pitää kaupungintalon ulkopuolella eri kaupunginosissa. Samaa ehdotin itse asiassa taannoin myös kultsa –ja kirjastolautakunnan kohdalla. 2) Kyselytunti on sketsi, koska siihen reagoidaan julkisesti hyvin heikolla prosentilla, jos kysytään jotain hevimpää. Muutos enemmän eduskunnan suuntaan. 3) Tasoitettaisiin snadisti esityslistalla olevia asioita niin, ettei joissain kokouksessa esityslista ole sitä luokkaa, että listalla on katukivi ja toisessa kymmenen kaavaa ja silta päälle. Tulee pakosti fiilis, että joitain isoja asioita haluttaan stikata aallon mukana ineen.

Kyselytunti: Kampin nuoret

Vastaus kysymykseeni kuului epäsuoran suorasti ja rivien välistä apulaiskaupunginjohtaja Viljasen suusta: Stadilla ei ole fyrkkaa ja halua ottaa vastuuta Kampin nuorista. Sen sijaan se haluaa ulkoistaa skidit yksityiselle taholle. Viljanen vetosi muun muassa Walkers-nuorisokahvilaan (mainitsin kysymyksessäni jo Walkersin ja neliöiden riittämättömyyden, tämän lisäksi Walkersilta alkaa olla hillot finito). Snadisti jäi vielä hampaankoloon ja jauhettavaa, mutta puheenvuorot rajattiin, koska tiedossa oli odotetusti pitkä ilta.

Strategia

Kuten jo viime kokouksen puheessani ilmaisin, en pysty strategian takana seisomaan ja öitäni goisaamaan mikäli sen hyväksyn.  Joten jätin äänestämättä asiassa. On kuitenkin tärkeää, että vassarit pääsee budjettineuvotteluihin mukaan, muuten lopputulos voi olla vieläkin karumpaa. Valtuusto hyväksyi strategian, Koivulaakson ja Hakasen vastaehdotusta lukuun ottamatta.

Strategian ponsista

Strategian jälkeen äänestettiin ponsista. Ponsi jonka jätin strategiaan kuului ”Vaikka strategiassa mainitaan, että kokeillaan nuorten omalla vastuulla toimivia tiloja, niin nuoriso-ohjaajien henkilöstöresurssit tulee turvata.”

Se hävisi äänestyksen: Jaa 23–Ei 1–Tyhjä 56–Poissa 5

Itäkeskuksen kaava

Tornitaloja, hotelli, leffakeskus, uusi cittari, kansi Itäväylän päälle..

Kaava on hyväksytty kaupunginhallituksessa, lautakunnassa ja sitä on valmisteltu vuosia. Luettavaa ja havaintoesityksiä riitti ja se on viety loppuun. En lähtenyt uhmaamaan hanketta, enemmänkin hienosäätämään.

Tässä asioita, joita otin puheenvuorossani esiin.

On nastaa, että Itiksen ilmapiiriä halutaan kohentaa. Kansi bungaa hunajaa, joten kolehtia pitääkin kerätä hotla- ja leffakeskuksella, jota ollaan byggaamassa. Täytyy muistaa kuitenkin 45,8 miljoonan €uron investointi (jo tässä vaiheessa) ja siksi huomioon tulee ottaa myös vapaata kaupunkitilaa. Tällä hetkellä kauppakeskuksen sisällä ei ole enää paikkaa, jossa lepuuttaa hanuriaan maksutta.

Hansasilta tullaan purkamaan, joten esitin huolenaiheeni pienyrittäjien puolesta. Itiksen ”imagonvaihdoksen” myötä myös kauppakeskuksen kivijalkakaupat ovat vaarassa kadota tai kadonneet: divarit, kukkakaupat, suutarit ovat pian historiaa. Tilaa ei joko ole saatavilla, tai ne savustetaan pihalle vuokran hinnoissa.

Halusin hienosäätää kaavaa, joten jätin kaksi pontta joita Silvia komppasi.

Asiasta siis äänestettiin ja molemmat ponnet menivät läpi!

Ponsi 1:  ”Uuden rakentamisen myötä kauppakeskuksessa tulisi turvata myös vapaata, ei kaupallista tilaa alueen asukkaille.” Jaa 49–Ei 13–Tyhjä 20–Poissa 3

Ponsi 2: ”Rakennusvaiheessa tulisi huomioida myös Turunlinnantien turvallisuus. Turunlinnantie on jo nyt vaarallinen ja kaoottinen, lähellä on mm. päiväkoti ja koulu. Uusien rakennusten byggaaminen lisää liikennettä myös Turunlinnantiellä.” Jaa 43–Ei 1–Tyhjä 37–Poissa 4

Ekassa äänestyksessä vihreät, svedut ja demarit olivat takana. Oikealla oltiin jopa vastaan maksutonta kaupunkitilaa, eikä tyydytty painamaan ainoastaan tyhjää niin kuin persut ja keskusta. Lasse ja Tatu hohtivat punaisena takariviä myöten. Tokassa äänestyksessä tyhjää tuli jo vähän laajemmin, mutta asetelma oli sama. Vassarit ja Ygä kannattivat molempia, svedut edelleen pykälässä. Kristilliset komppas tokaa, mutta olivat ekaa vastaan (kaikille jotain?) Iloinen yllätys oli myös se, että sain molemmissa äänestyksissä äänen oikealta, vieläpä eri mimmeiltä. Ekassa äänestyksessä marginaali oli suurempi, mutta tokassa ponsi hyväksyttiin yhden äänen erolla!

Aika näyttää, koska hankkeeseen löytyy tarvittavat fyrkat. Oletuksena on, ettei näillä lukemilla aivan hetkeen. Eikä asia olekaan ensimmäinen kohta stadissa johon pitää satsata. Citymarket lähtenee ekana muuttumisleikkiin, kaavanmuutosta odotettiin kuin joulua ainakin yhteen aikaan. Sen myötä vedetään myös uusi kevyeen liikenteen katu samalle puolelle. Kauppakeskuksen leffateatterithan menivät aikoinaan nurin, mutta ehkä tässä on tarkoitus hiipiä tennarin jalanjäljillä. Budjaahan idässä paljon jengiä ja lisää tulee.

Metropoli-lähetekeskustelu

Pidettiin ryhmäpuheenvuorot, sen jälkeen estradi täyttyi valtuutetuista vuorotellen. Itse jätin turhan skeidanjauhamisen. Hakasen Ygä jätti palautusehdotuksen, jolle mun oli helppo antaa kannatus ja yhtyä. ”Valtuuston pitää päättää asiasta ja sitä ennen asukkaita kuullaan.” Perustelin vielä, että valtuusto on suurin päättävä elin Stadissa, ei kaupunginhallitus ja kuten todettua asukkaita tulee kuunnella.

Äänestyksessä tuli dunkkuun, Jaa 61–Ei 14–Tyhjä 3–Poissa 7

Kokous päättyi iltakymmeneltä.

Sirpa Puhakka: Peruspalvelut ja niiden laatu ensi vuonna ykkösasia

marraskuu 14, 2012 | Kategoria: Budjetti, Ponnet, Rakentaminen, Valtuusto

Helsingin kaupunginvaltuusto käsitteli vuoden 2013 budjettia kokouksessaan. Vasemmistoliiton ryhmäpuheenvuoron piti Sirpa Puhakka. Hän painotti puheessaan sosiaali- ja terveyspalvelujen turvaamista.

Ensi vuoden talousarvio on tämän valtuuston viimeinen. Vasemmistoliiton valtuustoryhmä on johdonmukaisesti kaikkien näiden vuosien ajan puolustanut palveluja ja niiden rahoitusta. Näin teemme nytkin. Ryhmien välisissä neuvotteluissa Vasemmiston ykkösehdotus oli parempi rahoitus sosiaali- ja terveyspalveluihin.

Pidämme tärkeänä, että rahaa lisättiin vanhusten hoivapalveluihin, lasten päivähoitoon ja varhaiskasvatukseen, perheiden tukemiseen sekä opetukseen. Tästä huolimatta olemme huolissamme etenkin sosiaali- ja terveyspalvelujen budjetin riittävyydestä, ja joudumme palaamaan sosiaali- ja terveyspalvelujen rahoitukseen vielä ensi vuoden aikana. › Lue koko artikkeli

Haku

Vasemmistoliitto